keskiviikko 26. lokakuuta 2022

3.päivä, - 3,6 kg

Tiedän toki, että tämänhetkinen painonlasku johtuu pääasiassa nesteiden lähtemisestä kehosta, mutta olipa mukava taas aamulla käydä puntarilla.

Olo on ihan ok, ei nälkää, syön normaalisti tavallista kotiruokaa, mielestäni aika entisenlaisia annoksiakin. Toki kaikki ylimääräinen napostelu ja välipalat ovat jääneet pois. Leipänä syön ruisleipää, en laita levitettä, päällä 5 % aamupalajuustoviipale, kinkkusiivu ja kurkkua, yksi leipäpala riittää aamulla. Päivälliselle yritän koostaa lautaselle runsaasti salaattia ja kasviksia, eilen mm. keitettyä kukkakaalta, vihersalaattia ja kaali-porkkanasalaattia. Lisäksi lautasella oli yksi peruna, lusikallinen maksalaatikkoa ja neljä lihapullaa. Annos oli runsas, eikä illan mittaan tullut mielitekoja tai nälkää.

Tänä aamuna koin ensimmäisen kerran selkeän kuvotuksen tunteen. tämä tuli leivän ja kahvin jälkeen, aamutupakalla (palataan tähän paheeseen myöhemmin). Kuvotus oli selkeä, aivan kuin raskausajan aamupahoinvointi, vähän jouduin nieleskelemäänkin. Se meni kuitenkin viidessä minuutissa ohi. Annos on edelleen 0,6 mg.

Kävin eilen TikTokissa ja kokeilin hakusanalla Saxenda, millaisia videoita ihmiset ovat jakaneet. Olin hieman järkyttynyt. Videoilla oli selkeästi ylipainoisia ihmisiä, jotka varmasti olivat lääkkeen tarpeessa, mutta todella paljon täysin normaalipainoisia nuoria naisia, jotka pudottivat painoaan lääkkeen avulla. Videot olivat ulkomailta. Tämä on äärimmäisen huolestuttava trendi, ja jotenkin koen myös jonkinlaista epäreiluuden tunnetta. Olen itse koko ikäni taistellut ylipainon kanssa, eikä lääkityksen hankkiminen käynyt käden käänteessä. Mutta tuolla nuoret, hoikat ja kauniit, terveet ihmiset ylpeilevät lääkkeellä aloitetusta painonpudotuksesta. No, mikäs minä tietenkään olen arvostelemaan.

Minulla on illanistujaiset tulossa perjantaina, tarkoitus olisi syödä ja juoda. Kokeilin varmuudeksi eilen illalla juoda lasin viiniä, tuleeko siitä huonoa oloa tai jotain muita sivuvaikutuksia. Ei tullut mitään muuta, kuin että poskipäitä alkoi kuumottaa jännästi. Pientä alavatsapistelyä on edelleen, se on hieman voimistunut. Alavatsalla on täysi tunne. Täytyy varmaan hakea Vi-Sibliniä, mutta mielestäni vatsa on kuitenkin toiminut normaalisti. 

Ruoat maistuvat voimakkaammin, kuin aiemmin. Työpaikalla lounaaksi lämmitetty riisi thai-valmiskastikkeella ja kanakebablastuilla maistui ällöttävän voimakkaalta ja suolaiselta. Nälkä oli, ja meni pienellä annoksella. Tupakka ja kahvi maistuvat entiseen tapaan.

Monet ovat moittineet närästyksen lisääntymisestä Saxendan käytön aikana. Toistaiseksi itselläni on käynyt päinvastoin, närästys on vähentynyt. Oletan, että se johtui siis enemmän liian suurista ruoka-annoksista, kuin toiminnallisesta häiriöstä.


Kuva: pixabay












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti