lauantai 29. lokakuuta 2022

5.päivä -4,9 kg

Eilen söin ja join hyvin. Oikein kunnolla siis, ja ruoka oli tuhtia ja rasvaista. Alkoholia kului hieman enemmän, kuin olin ajatellut. Jossain vaiheessa iltaa tuli hieman outo olo vatsaan, jotenkin häjy, ja pohdin jo kotiin lähtöä, mutta se meni kuitenkin ohi.  Aamulla herätessä oli ihan ok olo, ei krapulaa, mutta nälän tunnetta kyllä oli. Lämmitin pari karjalanpiirakkaa päällisillä ja podin hieman huonoa omaatuntoa valinnasta. Ihmettelin, kun maistui niin hyvin ja söin kaikki. Sitten vasta ymmärsin katsoa kelloa. Tavanomaisesti pistän Saxendan viimeistään 07.00 aamulla, nyt kello lähentelee puolta päivää, ja lääkkeen vaikutuksen sanotaan kestävän 13 tuntia. Lisänä eilisen alkoholinkäytön aiheuttama suolaisen nälkä. 


Kävin kuitenkin puntarilla, vaikka aluksi ajattelin, että en mene tänään. Yllättäen paino oli pudonnut 300g. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Reilu kuukausi, -10,9 kg

Paino on jumittanut, mutta tänä aamuna oli taas tapahtunut laskua, yhteensä yli 10 kg alaspäin. Välillä on huono olo, etenkin jos syön raska...